Tekstit

Näytetään tunnisteella jugend merkityt tekstit.

Kivisaari - kaunista luontoa ja arkkitehtuuria

Kuva
  Kivisaari sijaitsee Helsingin itäisessä saaristossa 13 kilometrin päässä keskustasta. Saari on avattu matkailukäyttöön vuonna 2024. Aikaisemmin siellä järjestettiin Helsingin seurakuntien rippikoululeirejä. Saaren päärakennus on jugendtyylinen Merilinna. Sen rakennutti sota-ajan kahvi- ja viljakaupoilla vaurastunut liikemies K.E. Kontro vuonna 1918. Piirustukset laati arkkitehti Eliel Saarinen. Suojeltu rakennus palvelee nyt ravintolana ja hotellina . Kontro oli kotoisin Laatokan Karjalasta. Merilinnan sisätiloissa näkyykin kansallisromanttisen karelianismin vaikutteita.  Kivisaaressa on muitakin majoituskäytössä olevia rakennuksia. Rannalla on myös sauna sekä pieni kappeli. Saaren polkuja pitkin voi kierrellä katselemassa jääkauden kuljettamia siirtolohkareita tai sammaleen pinnoittamia kiviröykkiöitä. Kivisaareen itäpuolella on neljän luodon kokoinen luonnonsuojelualue, joka on rauhoitettu linnuston takia elokuun puoleen väliin saakka. Kävelysilta johtaa viereiseen Karhus...

Birger Federley - jugend-luomuksia Tampereella, Osa 2

Kuva
  Tampereen keskustan katuja kulkiessa näkee usein koristeellisia jugend-rakennuksia. Suuri osa niistä on arkkitehti Birger Federleyn suunnittelemia. Eteläpuiston laidalla on entinen vanhainkoti, De Gamlas Hem . Samanniminen yhdistys rakennutti sen iäkkäitä ruotsinkielisiä naisia varten vuonna 1905. Nykyään musiikkiopistona toimivan rakennuksen julkisivussa näkyy jugendille tyypillisiä koristeellisia yksityiskohtia. Birger Federley suunnitteli myös rakennuksen sisustusta ja  kalustusta. Niissäkin näkyy jugend-henkisyys. Rakennuksen toiseen kerrokseen johtaa koristeellinen puuportaikko. Valoa tilaan antavat hehkuvaa aurikoa kuvaava värikäs kattoikkuna ja sisäovien yläosan ristikkoikkunat. Salin graniittitakka ja kaakeliuuni ovat niin ikään Federley suunnittelemia.  Laukonlinnan rakennuttaja oli tiilitehtailija Matti Wigelius. Kerrostalo valmistui Laukontorin laidalle vuonna 1907. Torin puolella graniittisen kivijalan ylle kohoaa rapattu seinä, jota koristaa kaksi erilaist...

Birger Federley - jugend-luomuksia Tampereella, Osa 1

Kuva
  Arkkitehti Birger Federley (1874-1935) suunnitteli useita Tampereen keskustan näyttävimmistä jugend-rakennuksista. Vuonna 1898 Federley perusti oman arkkitehtitoimiston Tampereelle, jossa hän teki koko 30-vuotisen uransa. Kauppias Maria Tirkkonen rakennutti kolmikerroksisen liike- ja asuintalon Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulmaan. Suunnittelusta vastasivat Lars Sonck ja Birger Federley. Vuonna 1901 valmistuneessa talossa on jugend-arkkitehtuurin kansallisromanttisia piirteitä: graniittinen kivijalka, linnamainen katto ja kukkareliefit. Palanderin talon rakennutti kaupunginviskaali Karl Palander. Vuonna 1901 valmistuneen itäisen puolen suunnitteli Birger Federley. Länsipuoli valmistui vasta vuonna 1905 ja sen suunnitteli Vihtori Heikkilä. Keskustorin etelälaidalla oleva talon seinillä on siten toisistaan poikkeavia parvekkeita, erkkereitä sekä eläin- ja kasviaiheisia reliefejä. Ylimmän kerroksen ateljeessa ovat työskennelleet useat taiteilijat, muiden muassa Hugo Simberg ja Ki...