Rantapromenadilla Tähtitorninvuorelta Eiraan


Tähtitorninvuori on kallioinen mäki Helsingin Ullanlinnassa, Kauppatorilta etelään. Suurimmalta osaltaan alue on puistoa. Mäen huipulla on vuonna 1834 valmistunut observatorio. Puiston itäreunalla olevalla tasanteella on Haaksirikkoiset-veistos vuodelta 1897. Mäeltä on näkymät vieressä olevaan Eteläsatamaan kuin kauemmaskin merelle.


Tähtitorninvuori



Haaksirikkoiset-patsas

Olympiaterminaalilta etelään kulkee meren rantaa myötäilevä kävelyreitti. Näkymää elävöittävät lukuisat saaret ja luodot ja niillä olevat rakennukset. Valkosaaresta näkyy Ravintola NJK ja viereiseltä Klippanilta Ravintola Saaristo. Molemmat ovat yli 100-vuotiaita huvilatyylisiä rakennuksia. Niihin kuten moniin muihinkin Helsingin edustalla oleviin saariin kuljettavat eri laitureilta lähtevät yhteysveneet ja vesibussit.

Eteläsatama

Ravintola NJK

Ravintola Saaristo

Rantareitin varrella kulkijaa houkuttelee useampikin kahvila/virkistäytymispaikka. Reitin varrella on myös mattolaituri, joka on varsinaisesti tarkoitettu mattojen pesemiseen, mutta jota voi käyttää myös auringosta ja maisemista nauttimiseen.

Cafe Ursula

Ullanlinnanlaituri

Ravintola Mattolaituri


Merisataman edustan kalliosaarten ketju antaa suojaa Suomenlahden tuulilta ja aalloilta. Satamassa on paikkoja noin 1 200:lle veneelle. Se onkin yksi Suomen suurimmista pienveneiden satama-alueista. Rantapromenadi jatkuu Eiranrantaan, jossa voi pysähtyä Ursinin kallioille, hiekkarannalle tai Pyhän Birgitan puistoon.

Merisatama





Eiran ranta


Muita Urbaanipatikoijien julkaisemia Helsinki-aiheisia blogiartikkeleita:


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tampereen tunnetuimmat tornit

Alvar Aallon Seinäjoki, Osa 1: kirkko ja kirjasto

Tampereen isoilla kirkoilla

Pyynikki - Mansen humiseva harju

Hatanpään arboretum - syyssonaatti