Murcian maisemissa
MURCIAN MAISEMISSA
Murcia on vajaan puolen miljoonan asukkaan kaupunki Kaakkois-Espanjassa. Alicanteen on matkaa 80 kilometriä. Murcia on aito espanjalainen kaupunki; sen väestöstä vain 12 % edustaa vieraita kansallisuuksia.
Glorieta de Espana
Sisämaassa olevan kaupungin kesät ovat kuumia ja talvet leutoja. Vähäisiä sadevesiä kuljettaa kaupungin halkaiseva Segura-joki. Sen pohjoisrannalla kaupungintalon edustalla on yksi kauneimmista aukioista, Glorieta de Espana.
Plaza del Cardenal Belluga -aukio
Korttelin päästä pohjoiseen on Plaza del Cardenal Belluga -aukio. Sen laidalla on Iglesia Catedral de Santa Maria -katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1300-luvulla. Vuosisatojen aikana rakennukseen on kertynyt vaikutteita eri tyylisuunnista: Julkisivu on barokkia ja sisustus goottilainen.Piispanpalatsi
Toinen merkittävä rakennus aukiolla on 1700-luvulta peräisin oleva Palacia Episkopal eli piispanpalatsi. Rokokootyylinen palatsi on saanut vaikutteita italialaisista palatseista.
Calle Trapería -kävelykatu
Kävelykatu on yksi vanhankaupungin pääkaduista. Se johtaa Plaza de Hernández Amores -aukiolta Plaza de Santo Domingo -aukiolle ja on ollut olemassa jo 1300-luvulta saakka.
Plaza de Santo Domingo -aukio
Aukio sijaitsee kaupungin edustavimpia rakennuksia. Yksi kaupungin symboleista on elektinen Casa Cerdá, joka on rakennettu vuonna 1936. Katseenvangitsijana toimii myös aukion värikäs kukkaruukkulajitelma.
Murcia oli meidän kaksiviikkoisen Alicante-Almeria -kiertomatkan neljäs kohde marraskuussa 2024.
Kiertomatkan kohteet: Alicante - Elche - Torrevieja - Murcia - Orihuela - Cartagena - Almería
Matkamme edelliset blogiartikkelit:

















Kommentit
Lähetä kommentti