Runebergin kotimuseo Porvoossa
Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg (1804-1877) asui elämänsä viimeiset 25 vuotta puutalossa Porvoon Aleksanterinkadulla. Vaimonsa Fredrikan kuoleman jälkeen koti siirtyi valtion omistukseen. Suomen vanhin kotimuseo avattiin yleisölle jo vuonna 1882.
Runeberg tunnetaan ”Vänrikki Stoolin tarinoista”, jonka ensimmäisen runon sanoihin sävellettiin ”Maamme”-laulu. Hän toimi myös opettajana ja toimittajana. Vaimo Fredrika oli yksi merkittävimmistä suomalaisista naiskirjailijoista. Pariskunta asui taloa yhdessä kuuden poikalapsen sekä palvelusväen kanssa.
Museossa on esillä huonekaluja, käyttöesineitä sekä taideteoksia. Salin seinillä on alkuperäiset tapetit. Kasvit ovat Fredrikan kasvattamien huonekasvien jälkeläisiä.
Sininen kamari toimi vierashuoneena. Vitriinissä on Runebergin henkilökohtaisia käyttöesineitä. Hänen kerrotaan käyttäneen samoja silmälaseja yli 50 vuotta.
Lasten muutettua pois kotoa tultiin toimeen pienemmällä keittiöllä. Siellä Fredrika valmisti makeannälkää poteneelle miehelleen Runebergintortuksi nimettyjä leivonnaisia.
Runeberg oli innokas eränkävijä. Ketunnahkakamarissa on esillä aseita ja saalistusmuistoja. Huone toimi myös kirjastona. Vuoden 1863 metsästysretkellä Runeberg sai aivoverenvuodon ja halvaantui.
Viimeiset viisitoista vuotta Runeberg vietti lähinnä vuodepotilaana. Sairashuoneessa on Robert-pojan suunnittelema pyörätuoli. Runebergit on haudattu Porvoon Näsinmäen hautausmaalle.
Talon kuistilta avautuu näkymä Fredrikan perustamaan puutarhaan. Siellä kasvaa ruusuja, jasmiineja ja hedelmäpuita.
Kotimuseon aukioloajat ja pääsymaksut.
Lue myös:
Muihin julkaistuihin blogiartikkeleihimme pääset tutustumaan tästä.
- Kotimaan kohteitamme, mm.: Tampere, Helsinki, Turku, Jyväskylä, Hämeenlinna, Seinäjoki, Naantali
- Ulkomaan kohteitamme, mm.: Manner-Espanja, Malta, Teneriffa, Latvia, Kreeta, Thessaloniki
Kommentit
Lähetä kommentti