Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2025.

Sibeliuksen syntymäkoti Hämeenlinnassa

Kuva
  Jean Sibeliuksen (1865-1957) syntymäkoti sijaitsee Hallituskadulla Hämeenlinnan keskustassa. Vuonna 1834 rakennettu talo on entisöity 1860-luvun aikaiseen asuun. Sibeliukset asuivat talossa vuokralla vuoteen 1868 saakka, jolloin lääkäri-isä Christian Sibelius kuoli.  Kotimuseon antia Sibeliuksen syntymäkoti on toiminut museona vuodesta 1965 lähtien. Museo esittelee perhettä ja lähisukua, lapsuuden harrastuksia, kavereita ja luontosuhdetta. Jean vietti 20 ensimmäistä elinvuottaan Hämeenlinnassa, joka oli tuolloin kolmen tuhannen asukkaan kolmikielinen kaupunki. Musisointi koko perheen harrastuksena Muiden säätyläisperheiden tapaan Sibeliukset harrastivat musisointia. Jean Sibelius aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana tätinsä opetuksessa. 14-vuotiaana hän siirtyi setänsä kannustamana soittamaan viulua. Hämeenlinnassa oli runsaasti konsertteja ja rautatien ansiosta myös pääkaupungin taiteilijoiden esityksiä. Sisarustensa kanssa Jean Sibelius muodosti trion, jolla oli myös julkisia ...