Oslon kuninkaallinen linna ja palatsinpuisto
OSLON KUNINKAALLINEN LINNA Kuninkaallinen linna on Norjan hallitsijoiden virallinen koti. Se sijaitsee Bellevue-kukkulalla Karl Johan -kadun länsipäässä Oslossa. Linnaa rakennettiin 24 vuotta ja se valmistui vuonna 1849. Linnan edustalla on rakennustyöt aloittaneen Norjan ja Ruotsin kuninkaan Kaarle Juhanan ratsastajapatsas . Hän kuitenkin kuoli ennen linnan valmistumista. Sen ensimmäinen asukas oli hänen poikansa, kuningas Oskar I. Uusklassiseen tyyliin rakennetussa palatsissa on kolme kerrosta ja kaksi siipeä sekä yhteensä 173 huonetta. Linnaan majoitetaan myös maassa vierailevat ulkomaiset valtionpäämiehet. Vahdinvaihtoseremonia linnan pihalla Kuninkaanlinnan edustalla suoritetaan vahdinvaihto päivittäin klo 13:30. Seremonia kerää usein runsaastikin katsojia. Palatsinpuisto Kuninkaanlinnan ympärillä on palatsinpuisto . Sitä on kehitetty samaan aikaan palatsin rakentamisen kanssa. Pääosa puistosta on avoinna ympäri vuoden. Kuningattaren puisto Kuningattaren puisto ...