Tervetuloa seuraamaan blogia, joka esittelee pääosin kaupunkimaisia kohteita nähtävyyksineen Euroopassa ja myös kotoisassa Suomessa.
Olemme harrastaneet ulkomaan matkailua 80-luvun lopulta alkaen. Pääosa matkoista on suuntautunut Välimeren maihin, viime vuosina suurimmalta osin Espanjaan. Tykkäämme kuljeskella sellaisilla reiteillä, joissa on miellyttävää tai mielenkiintoista nähtävää.
Esteponan orkideatalo ja kukkakujia
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Esteponaa kutsutaan Aurinkorannikon puutarhaksi. Todisteena siitä ovat vanhankaupungin kukilla ja kasveilla koristellut kujat. Esteponassa on myös Espanjan suurin orkideatalo, El Orquidario. Se esittelee yli 1300 orkidealajia eri puolilta maailmaa.
ESTEPONAN ORKIDEATALO
Lasikupolit tuovat tilan tuntua ja valoa
El Orquidario sijaitsee Calle Terraza -kadun varrella, kukkulan laella Jardines de Carmen Thyssen -puutarhan takana. Rakennus kiinnittää huomion pyöreillä muodoilla kupoleineen. Korkeat, jopa 30 metriin nousevat kupolit tuovat tilan tuntua ja antavat valoa lasi-ikkunoistaan.
Subtrooppisia kasveja ja vesiputous
Sisällä kuljetaan sademetsämäisen kasvuston lomassa mutkittelevaa polkua pitkin. Kolmessa tasossa oleva talo sisältää erilaisia mikroilmastoja, joissa viihtyy muitakin subtrooppisia kasvilajeja. Talon läpi kulkeva polku aukeaa avaraksi tilaksi, jonka keskiössä on korkea vesiputous.
Orkideatalon aukioloajat ja pääsymaksut löytyvät täältä.
ESTEPONAN KUKKAKUJIA
Yksi vanhankaupungin nähtävyyksistä ovat kukkasin ja kasvein koristellut kadut ja kujat, Estepona jardin de la Costa del Sol. Vehreyttä ja väriloistoa näkee kaduilla ympärivuoden.
BENALMÁDENAN SUOSITUIMMAT RANNAT Benalmádenan Puerto Marina -huvivenesatamasta länteen on useita suosittuja uimarantoja. Vierekkäisten rantojen vedenrajassa pääsee tallustelemaan 2,5 kilometrin matkan. Rantareitti jatkuu vielä 1,5 km Torrequebradan Casinolle saakka. Playa Detorrebermeja Lähimpänä huvivenesatamaa on Playa Detorrebermeja -ranta. Sitä kutsutaan myös nimellä Playa de Malapesquera. Sijaintinsa vuoksi se on Benalmádenan suosituin ranta. Otolliset olosuhteet houkuttelevat surffailijoita aalloille. Leveällä rannalla on tilaa ja kenttiä monenlaisiin peleihin. Rantaa kiertää pohjustettu kävelyreitti. Playa de Santa Ana Mereen työntyvän niemekkeen jälkeen avautuu Playa de Santa Ana -ranta. Tummahiekkainen ranta on kohtalaisen aaltoileva. Täälläkin on erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Playa de Bil-Bil Playa de Bil Bil -rannan tunnusmerkki on punaisena hehkuva Castillo de El-Bil-Bil. Linna toimii kulttuuritapahtumien kehtona. Rannassa on tumman hiekan lisäksi hieman kivikkoi...
GRAN PARQUE DE MIJAS Gran Parque de Mijas on kukkuloiden ympäröimälle tasamaalle rakennettu maisemapuisto. Se sijaitsee 1,5 kilometriä Las Lagunasista itään. Fuengirolasta matkaa kertyy nelisen kilometriä. Puiston kasvillisuudesta Puistoon on istutettu lähes 3 000 puuta ja pensasta. Ne on valittu paikallisiin olosuhteisiin sopiviksi ja kuivuutta kestäviksi. Myös nurmikoiden ja maanpeitteiden osalta on pyritty varmistamaan, että puisto pysyisi rehevänä vähemmällä kastelulla. Keskusbulevardi vesialtaineen Puistoa halkoo leveä keskusbulevardi. Sitä elävöittävät andalusialaistyyliset vesialtaat. Keinojärvi saarineen Keinojärvessä on kaksi saarta. Pienempään niistä johtaa silta. Kuntoilureitit ja -laitteet Puistoa kiertävän kuntoreitin pinnoite sopii kävelyyn ja juoksuun. Pyöräilijöille on varattu oma väylä. Reitin varrella on erilaisia kuntoilulaitteita. Pelialueet ja amfiteatteri Pallopeleille on omat kenttänsä. Skeittaajatkin pääsevät harrastamaan lajiaan. Avoimee...
BIOPARC FUENGIROLA - EKSOOTTINEN ELÄINTARHA Fuengirolan Bioparcissa voi satojen eläinlajien lisäksi tutustua eksoottisiin maisemiin ja rakennuksiin. Eläintarha on avattu vuonna 2001 ja sen tavoitteena on suojella luontoa ja tukea uhanalaisten lajien selviytymistä. Eläinten asuinympäristöjen luonnonmukaisuus Bioparc on eläintarha, jossa eläinten asuinympäristöt on rakennettu mahdollisimman luonnonmukaisiksi. Kasvillisuuden ja veden lisäksi se koskee myös eläinlajien keskinäistä organisoitumista ja vuorovaikutusta. Erilaiset elinympäristöt tutustuttavat maapallon eri kolkkiin. Elinympäristöjä on Päiväntasaajan Afrikasta, Madagascarin saarelta, Kaakkois-Aasiasta, Keski- ja Etelä-Amerikasta sekä Indo-Tyynenmeren alueelta. Leikkisät gorillat Päiväntasaajan Afrikan sademetsiä asuttavat kookkaat ja välillä leikkisiksi yltyvät gorillat. Äänekkäät flamingot Afrikan kosteikkoalueilla viihtyvät kahlaajat kuten flamingot. Torvimaisesta ääntelystä ja pään liikkeistä päätelleen niillä ol...
CÁDIZIN TÄRKEIMMÄT MUSEOT Cádiz on yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista. Foinikialaisten perustamalla kaupungilla on ikää jo kolme tuhatta vuotta. Aikojen saatossa sen hallitsijoina ovat olleet niin karthagolaiset, roomalaiset kuin arabitkin. Nykyisin Lounais-Espanjan kaupunkia asuttaa yli 110 000 henkilöä. Cádizin kaupunginmuseo Cádizin kaupunginmuseossa (Museo de Cádiz) on eri aikakausilta löytynyttä esineistöä: patsaita, ruukkuja, lasiesineitä ja koruja. Foinikialaiselta ajalta on esillä kaksi kookasta sarkofagia. Plaza de Mina -aukion laidalla sijaitseva museo toimii vuonna 1838 rakennetussa talossa. Museoon pääsee ilmaiseksi ja se on avoinna tiistaista sunnuntaihin. Yacimiento Arqueológico Cádiz Museo sijaitsee San Miguel -kadun varrella olevan nukketeatterin alakerrassa. Maan alta on kaivettu esiin osa foinikialaisajan asuinalueesta 800-luvulta eKr; kahdeksan taloa kahden kadun varrelta. Nähtävänä ovat muun muassa roomalaisten kalansuolaustehtaan altaat ja p...
CÁDIZIN NÄHTÄVYYKSIÄ: Cádiz sijaitsee kapealla niemellä Atlantin rannalla. Niemen kärjessä kulkee kävelytie, jolta on näköalat kaupungin suojaksi pystytetyille linnoituksille, rantaan ja merelle. GENOVÉSIN PUISTO Kasveja eri puolilta maailmaa Meren tuntumassa on Genovésin puisto (Parque Genovés) . Se on 1800-luvulla perustettu puutarha, jossa on runsaasti erilaisia kasvilajeja eri puolilta maailmaa. Muotoon leikattujen puiden ohella puistossa voi ihailla veistoksia ja suihkulähteitä. Putouskukkula ja luola Puiston vetonaula on keinotekoinen putouskukkula. Veden valumista pääsee seuraamaan monesta suunnasta, niin maan tasosta kuin ylhäältäkin päin. Putousten taakse johdattaa kukkulan läpi kulkeva luola. SANTA CATALINAN LINNOITUS Cádizin vanhin puolustusrakennus Lähellä puistoa, Playa Caleta -rannan vieressä on Santa Catalinan linnoitus (Castillo de Santa Catalina) . Se on Cádizin vanhin puolustusrakennus, jonka rakentaminen aloitettiin 1500-luvun lopulla. Linnoitus on avoin...
Kommentit
Lähetä kommentti