Tamminiemi - Kekkosen kotimuseo

 


Suomen presidenttien entinen virka-asunto, Tamminiemi, toimii nykyään Urho Kekkosen (1900-1986) kotimuseona. Jugend-tyylisen huvilan rakennutti tukkukauppias Nissen vuonna 1904. Hufvustadbladetin päätoimittaja Amos Andersson lahjoitti huvilan valtiolle presidenttien asuinkäyttöön vuonna 1940.

Urho Kekkonen valittiin presidentiksi vuonna 1956. Hän mieltyi Seurasaaren ulkoilumaastojen vieressä sijaitsevaan Tamminiemen huvilaan ja asui siellä elämänsä loppuun saakka. Kotimuseo aloitti toimintansa joulukuussa 1987. 

Tamminiemen sali

Tamminiemen sisustus on 1970-luvulta, ajalta jolloin presidenttipari asui talossa. Alakerta oli edustuskäytössä. Eteisaulasta pääsee Tamminiemen juhlalliseen saliin.





Seurusteluhuone, ruokasali ja keittiö

Salin eteläpäässä on seurusteluhuone sohvaryhmineen. Pohjoispäädyssä on pieni ruokasali, jossa presidenttipari nautti arkiset ateriansa. Siellä on esillä Kuuban presidentin Fidel Castron lahjoittama sikarilaatikko. Ruokasalin vieressä on 1970-luvulla remontoitu keittiö.






Presidentin työhuone

Alakerran aulan vieressä on presidentin työhuone. Ikkunasyvennyksen maailmankartta on lahja Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnsonilta. Useita muitakin valtioiden päämiehiltä saatuja lahjoja on esillä eri huoneissa.




Yläkerran oleskelu- ja ruokailutilat

Tamminiemen yläkerta oli perheen yksityiskäytössä. Portaiden yläpäässä on avonainen tila, jossa on sohvaryhmä sekä nurkkaus television katsomiseen. Nähtävänä on niin kotimaista designia kuin nykytaidettakin. Ruokasalissa aterioitiin perheen ja suvun ollessa koolla.







Makuuhuoneet ja kylpyhuone

Sylvillä ja Urholla oli erilliset makuuhuoneet. Kylpyhuoneen värimaailma on 1970-luvulta.




Rantasauna allasosastoineen

Kekkonen rakennutti rantasaunan Tamminiemeen heti valintansa jälkeen vuonna 1956. Sen pehmeissä löylyissä on saunotettu niin kansainvälisiä kuin kotimaisia poliitikkoja sekä monia kulttuurielämän vaikuttajia. Allasosasto lisättiin vuonna 1969.





Tamminiemen puisto huvimajoineen

Arkkitehdit Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell suunnittelivat huvilan meren rannalle vehmaan puiston keskelle. Puistoa koristaa myös kaksi huvimajaa.






Kulkuyhteydet keskustasta

Tamminiemi sijaitsee Helsingin Meilahdessa osoitteessa Seurasaarentie 15. Sinne pääsee keskustasta bussilla 24 jäämällä pois Seurasaaren päätepysäkillä.

Aukioloajat, pääsymaksut ja opastetut kierrokset

Tamminiemen aukioloajat ja pääsymaksut. Tamminiemi on museokorttikohde.
Tamminiemeen voi tutustua itsenäisesti tai osallistumalla opastetulle kierrokselle. 

Museokahvila

Pihapiirissä palvelee Cafe Adjutant museon aukioloaikoina.

Lue myös blogiartikkelimme: Suomen tunnetut kotimuseot


Muihin blogiartikkeleihimme pääset tutustumaan tästä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suosittuja patikointi- ja luontopolkuja Suomessa

Villa Elfvikin luontopolku ja luontotalo Espoossa

Oslon kuninkaallinen linna ja palatsinpuisto

Lappeenrannan Hiekkalinna 2026

Tarvaspään ateljeelinna - Gallen-Kallelan Museo