Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2025.

Murcian maisemissa

Kuva
  MURCIAN MAISEMISSA Murcia on vajaan puolen miljoonan asukkaan kaupunki Kaakkois-Espanjassa. Alicanteen on matkaa 80 kilometriä. Murcia on aito espanjalainen kaupunki; sen väestöstä vain 12 % edustaa vieraita kansallisuuksia.  Glorieta de Espana Sisämaassa olevan kaupungin kesät ovat kuumia ja talvet leutoja. Vähäisiä sadevesiä kuljettaa kaupungin halkaiseva Segura-joki. Sen pohjoisrannalla kaupungintalon edustalla on yksi kauneimmista aukioista, Glorieta de Espana . Plaza del Cardenal Belluga -aukio Korttelin päästä pohjoiseen on Plaza del Cardenal Belluga -aukio . Sen laidalla on Iglesia Catedral de Santa Maria -katedraali, jonka rakentaminen aloitettiin jo 1300-luvulla. Vuosisatojen aikana rakennukseen on kertynyt vaikutteita eri tyylisuunnista: Julkisivu on barokkia ja sisustus goottilainen.  Piispanpalatsi Toinen merkittävä rakennus aukiolla on 1700-luvulta peräisin oleva Palacia Episkopal eli piispanpalatsi. Rokokootyylinen palatsi on saanut vaikutteita italialai...

Torremolinoksen tykkipuisto - koko perheen puuhapaikka

Kuva
  TORREMOLINOKSEN TYKKIPUISTO Parque de la Batería -puisto   (tykkipuisto) on saanut nimensä paikalla 1800-luvulla olleen puolustuspatterin mukaan. Montemar Altossa Carihuelan rannan yläpuolella sijaitsevassa puistossa on edelleen nähtävänä tykkejä ja puolustusrakenteita. Puiston keskellä on tekojärvi ja suihkulähteitä.  Mirador-torni ja näköalat Polkujen verkosto vie myös Mirador-tornille, jonka huipulta avautuvat näköalat vuorille ja Torremolinokseen. Lasten huveja Lapsille on varattu laaja alue puiston pohjoisreunassa. Suositun leikkipaikan vieressä on Espanjan ensimmäinen Chupetes-puu. Sen oksille lapset voivat jättää tuttinsa – lopullisesti. Illan tunnelmia Parque de la Batería -puistossa kannattaa käydä myös iltaisin. Valaistus tuo esiin uutta nähtävää. Urbaanipatikoijien aikaisemmat Torremolinos-aiheiset blogiartikkelit: Torremolinoksen turuilla ja toreilla Molino de Inca - Torremolinoksen kätketty keidas Torremolinoksen timantit

Torrevieja - retki Lago Rosan suolalaguunille

Kuva
  Suolajärvistään kuuluisa Torrevieja sijaitsee reilut 40 kilometriä Alicantesta etelään. Kaakkois-Espanjan kaupungissa on lähes 90 000 asukasta, joista yli 40 % on muita kuin espanjalaisia.  Torreviejan meri- ja suolamuseo Torreviejan suolamuseossa  (Museu del Mar y de la Sal, osoitteessa Calle Patricio Perez 10) voi tutustua kaupungin, merenkulun ja suolantuotannon historiaan. Esillä on mm. suolasta tehtyjä pienoismalleja, jotka ovat paikallista käsityöperinnettä. Tiistaista lauantaihin auki olevaan museoon on vapaa pääsy. Lago Rosan suolajärvi Lago Rosan suolajärveen  ja suolan valmistukseen pääsee tutustumaan Paseo de la Libertad -kadulta lähtevällä ”suolajunalla”. Se vie tiistaista sunnuntaihin tunnin kiertoajelulle. Sesongin mukaan jopa neljä kertaa päivässä tehtävä kierros maksaa 9,5 euroa. Suolajärven maine perustuu levään sekä mikro-organismeihin, jotka tuottavat vaaleanpunaista väriä suojautuakseen auringon säteilyltä. Järven suolapitoisuus on 35 % eli sama...