GRANADAN NÄHTÄVYYDET: ALHAMBRAN PALATSI
Alhambran palatsialue sijaitsee Granadan keskustan itäpuolella nousevalla Sabikan-kukkulalla. Se on yksi islamilaisen arkkitehtuurin kuuluisimmista monumenteista ja Espanjan suosituimpia turistikohteita.
Nasrid-dynastian maurikuninkaiden rakentamalle alueelle on aikanaan mahtunut asumaan 40 000 ihmistä. Merkittävimmät osat ovat 1300-luvulta. Muurien rajaamalla alueella on useita palatseja ja puutarhoja.
Alcazaba-linnoitus
Alcazaba-linnoitus sijaitsee Sabikan-kukkulan länsikärjessä. 1200-luvulla rakennettu linnoitus on Alhambran vanhin säilynyt osa. Siihen tehtiin muutoksia ja laajennuksia 1500-luvulle saakka. Sisälinnoituksessa on Nasridien aikana ollut pieni asuinalue, sotilaskortteli. Linnotuksesta avautuvat panoramanäköalat kaupunkiin.
Nasridien palatsit
Nasridien palatsikompleksiin sisältyy kaksi palatsia sekä läntisin osa, Mexuar, jossa sijaitsivat hallinnolliset toiminnot. Karu ulkokuori piilottaa sisälleen pitsimäisin arabeskikuvioin ja arabialaisin galligrafiatekstein koristeltuja seinäpintoja. Sisäkatoissa on libanonilaista seetripuuta.
Leijonien palatsi on yksi islamilaisen arkkitehtuurin kuuluisimpia. Sisäpihaa ympäröivä pylväikkö on järjestetty ainutlaatuiseen kuvioon. Suihkuallasta vartioi kaksitoista marmorista leijonaa. Pihan pohjoispuolen salin kattoa koristaa sommiteltu kupoli, joka koostuu vähintään 5 000 prismapalasta. Palatsin koristelussa on käytetty runsaasti asbeskikuviointia.
Kaarle V:n renesanssipalatsi
Habsburgien sukuun kuulunut Espanjan kuningas, Kaarle V, rakennutti palatsin Alhambran keskelle 1500-luvulla. Kesäasunnoksi tarkoitettu renessanssipalatsi on ulkoa neliön muotoinen, mutta sisältä paljastuu pyöreä sisäpiha. Rakennus valmistui lopulta vasta 1900-luvulla, joten se ei ollut lainkaan asuinkäytössä.
Nykyään se sisältää myös kaksi museota, joista toinen esittelee Alhambran historiaa ja toinen taidetta. Museoihin pääsee tutustumaan muutaman euron pääsymaksulla.
Partalin palatsi
Alhambran muurien pohjoisreunalla sijatsee Partalin palatsi. Se on paviljonkirakennus, jonka edessä on heijastava allas. Palatsi on rakennettu 1300-luvun alussa, joten se on alueen vanhin säilynyt palatsimainen rakennus.
Generalifen puutarhat ja palatsi
Puistoalueiden läpi kulkevat muotoon leikattujen sypressien reunustamat kujat kohti alueen itäreunaa. Generalifen rehevän puutarhan takaa löytyy Nasridien aikainen maaseutukartano, joka on perustettu 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa. Sekin on sittemmin kokenut muutoksia aina 1500-luvulle saakka. Suorakaiteen muotoisia puutarhapihoja elävöittävät vesielementit.
Aukioloajat ja lippujen hankkiminen:
Alhambra on avoinna joka päivä klo 8.30-18.
Vierailua varten kannattaa
varata liput hyvissä ajoin ennakkoon myös sesongin ulkopuolella. Lipunoston yhteydessä varataan aika Nasridien palatseihin, Alhambran päänähtävyyteen. Nämä palatsit ovat ainoa kohde, jossa on vierailtava varattuna kellonaikana.
Alueelle voi ostaa vaihtoehtoisesti myös edullisemman päivälipun "Alhambran puutarhat ja Generalife". Sillä pääsee tutustumaan kaikkiin tässä blogiartikkelissa kuvattuihin kohteisiin lukuunottamatta Nasridien palatseja.
Vaikka liput olisi ostettu netin kautta ennakkoon, passi pitää ottaa mukaan palatsikäynnille. Se tarkistetaan sisääntulon yhteydessä.
Alhambran palatsialueeseen ja sen laajoihin puutarhoihin tutustumiseen kannattaa varata aikaa useita tunteja.
Muita Granada-aiheisia blogiartikkeleitamme:
Muihin blogiartikkeleihimme pääset tutustumaan tästä.
- Ulkomaan kohteitamme: Manner-Espanja (mm. Aurinkorannikko), Malta, Teneriffa, Latvia, Kreeta, Thessaloniki, Oslo, Wien, Bratislava
- Kotimaan kohteitamme, mm.: Tampere, Helsinki, Turku, Jyväskylä, Hämeenlinna, Seinäjoki, Naantali, Porvoo, Tuusulanjärvi, Tahko
Kommentit
Lähetä kommentti