Jyväskylä - eniten Aaltoja maailmassa, Osa 1

 


Jyväskylässä on akateemikko Alvar Aallon suunnittelemia merkittäviä rakennuskokonaisuuksia eniten koko maailmassa. Kaupungin keskustassa on Aallon tuotantoa uran eri vaiheilta. 

Aallon alkuvaiheen tuotanto edustaa 1920-luvun klassismia. Tapionkadulla sijaitseva kolmekerroksinen Aira-talo oli Aallon ensimmäinen asuinkerrostalo. 18 asuinhuoneiston talo rakennettiin alunperin rakennustyöläisille. Väinönkadun ja Kauppakadun kulmassa sijaitsee Jyväskylän työväentalo Aalto-saleineen ja Kirkkopuiston laidalla Kilpisenkadulla Suojeluskuntatalo, joka tunnetaan nykyään Valtiontalon nimellä.

Aira-talo

Jyväskylän työväentalo




Alvar Aalto voitti kutsukilpailun, jonka perusteella Kasvatustieteellistä korkeakoulua laajennettiin. Seminaarinmäelle rakennettiin 1950-luvulla (yliopiston) päärakennus ja sen jatkeeksi harjoituskoulu. 

Jyväskylän yliopiston päärakennus



Yliopiston päärakennuksen sisälle kannattaa poiketa ihailemaan Aallon arkkitehtonisia ratkaisuja aulassa, kahvilassa ja Aallon lukusalissa.


Kahvila Belvedere


Seminaarinmäen kampukselle rakennettiin 1950-luvulla myös opiskelijaruokala Lozzi, opettajien ruokala Lyhty sekä ylioppilastalo



Jyväskylän ylioppilastalo

Urheilukentän toiselle puolelle kohosi kaksi urheiluhallia sekä uimahalli, joka on yksi Suomen ensimmäisistä. AaltoAlvaria on laajennettu myöhemmin ja alkuperäinen punatiiliverhoilu on saanut valkoisen maalin.


AaltoAlvari


Vuonna 1970 valmistui vielä Aallon suunnittelema liikuntatieteiden rakennus Keskussairaalantien varteen. Rakennus edustaa tyyliltään Aallon myöhäistä "valkoista kautta".

Liikunta-rakennus


Lue myös:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muotiguru Gianni Versacen näyttely Málagassa

Benalmádena Pueblon kukkaiskujilla

Benalmádenan huvivenesatama - yksi maailman parhaista

Rantareitillä Puerto Cólonista Los Cristianosiin

Puerto de la Cruzin rantareitillä