Tervetuloa seuraamaan blogia, joka esittelee pääosin kaupunkimaisia kohteita nähtävyyksineen Euroopassa ja myös kotoisassa Suomessa.
Olemme harrastaneet ulkomaan matkailua 80-luvun lopulta alkaen. Pääosa matkoista on suuntautunut Välimeren maihin, viime vuosina suurimmalta osin Espanjaan. Tykkäämme kuljeskella sellaisilla reiteillä, joissa on miellyttävää tai mielenkiintoista nähtävää.
El Paso de Benalmádena -pääsiäisnäytelmä 2026
Hae linkki
Facebook
X
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
EL PASO DE BENALMÁDENA - JEESUKSEN KÄRSIMYSNÄYTELMÄ
Jeesuksen elämänvaiheista kertovaa kärsimysnäytelmää, El Paso, esitetään vuosittain pääsiäisviikon (Semana Santa) kiirastorstaina ja pitkäperjantaina Parque Rústico de Retamar -puistossa. Se sijaitsee Benalmádena Pueblossa Mariposario -perhospuiston lähellä Stupan vieressä. Esitystä varten rakennetut lavasteet ovat puistossa nähtävänä läpi vuoden.
El Paso esitettiin tänä vuonna 76. kerran. Näytelmässä oli mukana kaikkiaan 139 esiintyjää. Kokonaisuudessaan neljä tuntia kestäneeseen näytelmään sisältyi myös paljon laulua ja musiikkia.
Espanjankielisessä esityksessä käytiin alkuksi läpi Jeesuksen elämän keskeisimpiä vaiheita. Pääsiäisviikon tapahtumiin päästiin näytelmän puolivälissä.
Seuraavassa esitetään kuvin ja videoin kärsimysnäytelmän pääsiäisviikon tapahtumia.
Palmusunnuntai
Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin kansan tervehtiessä häntä kuninkaana. Jeesus vastaanotettiin Hoosianna -huudoin ("auta / pelasta") palmunlehviä heiluttaen.
Kiirastorstai
Kiirastorstaina Jeesus kokoontui opetuslastensa kanssa viimeiselle aterialle. Sitä ennen hän pesi opetuslasten jalat. Aterialla Jeesus asetti ehtoollisen: Hän mursi leivän ja siunasi viinin ja pyysi opetuslapsia nauttimaan niitä hänen muistokseen.
Yhteisen aterian jälkeen Jeesus lähti opetuslastensa kanssa Getsemanen puutarhaan. Illan hämärtyessä opetuslapset kuitenkin nukahtivat.
Heidän nukkuessa Jeesus rukoili voimia tulevaan kärsimykseen. Paikalle ilmestyi enkeli lohduttamaan.
Yön pimeydessä sotilasjoukot päällikköineen sekä juutalaisia ylipappeja ja fariseuksia saapui vangitsemaan Jeesusta. Opetuslapsi Juudas Iskariot opasti heidät paikalle.
Jeesus astui esiin ja kysyi: "Ketä te etsitte?" Vastaus kuului: "Jeesus Nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minä se olen". Jeesuksen rohkeus sai sotilasjoukot säikähtämään ja hetkellisesti perääntymään.
Opetuslapsi Simon Pietari puolusti Jeesusta ja sivalsi miekallaan ylipapin palvelijalta Malkukselta korvan. Jeesus nuhteli Simon Pietaria.
Jeesus otettiin kiinni ja vietiin ylipappi Kaifaan talolle. Siellä oli koolla ylipappeja ja kirjanoppineita.
Pitkäperjantai
Pitkäperjantaina Jeesus vietiin maaherra Pontius Pilatuksen talolle tuomittavaksi.
Pilatus puhutteli Jeesusta ja lähetti tämän Herodes Antipaan tutkittavaksi. Jeesus oli kotoisin Galileasta, joka kuului Antipaan hallintoalueeseen.
Herodes Antipas olisi halunnut nähdä Jeesuksen tekemän ihmeteon. Jeesus ei kuitenkaan suostunut vastaamaan hänelle esitettyihin kysymyksiin, joten Antipas lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen tuomittavaksi.
Pilatuksen talolle tulleet ylipapit ja fariseukset huusivat: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse". Silloin Pilatus pesi kätensä väkijoukon edessä ja sanoi: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, mutta minä en löydä hänessä mitään syytä."
Seuraavaksi Jeesus vietiin ruoskittavaksi.
Ruoskimisen jälkeen hänen päähänsä laitettiin orjantappurakruunu.
Jeesus sai ristin kannettavakseen. Matka pitkin Via Dolorosaa, "kärsimysten tietä", alkoi.
Roomalaiset sotilaat pakottivat paikalle sattuneen Simon Kyreneläisen auttamaan Jeesusta ristin kantamisessa.
Jeesus ristiinnaulittiin "Pääkallonpaikaksi" kutsutulla Golgatan kukkulalla.
Jeesuksen viimeiset sanat ennen kuolemaa olivat: "Se on täytetty." Sen jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Sotilaat ottivat Jeesuksen alas ristiltä.
Jeesuksen äiti Maria sisarensa ja Maria Magdalenan kanssa surivat Jeesuksen ruumiin äärellä.
Jeesuksen ruumis kannettiin lähellä sijaitsevaan kalliohautaan.
Pääsiäinen
Pääsiäisen ilosanoma: Jeesus on noussut kuolleista!
Jeesus ilmestyi pääsiäisaamuna tyhjän haudan edessä Maria Magdalenalle. Myöhemmin hän ilmestyi myös opetuslapsilleen.
Esityksen jälkeen näyttelijöitä kokoontui näyttämön etuosaan yleisön huomionosoitusten saattelemana.
Katsomo oli täpötäynnä kärsimysnäytelmän seuraajia.
Myös bloggarikollegamme Ailajajuha ovat julkaisseet vuonna 2024 El Paso de Benalmádena -näytelmästä blogiartikkelin: Benalmádenan pääsiäisnäytelmä
HAAGAN ALPPIRUUSUPUISTO Haagan alppiruusupuistossa kasvaa alppiruusuja ja atsaleoita. Kun alppiruusut vasta aloittelevat kukintaansa, ilahduttavat atsaleat jo kävijää väriloistollaan. Juhannuksen jälkeen kukinta on yleensä jo ohi. Alppiruusujen koealue Helsingin Haagassa sijaitsevan puiston vanhimmat alppiruusut on istutettu vuonna 1975. Luonnontilaiselle suolle istutettiin 3 000 alppiruusuristeymää. Tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutuvia lajikkeita. Kävelypolkuja, katselutasanteita ja opastauluja Pensaiden lomassa kiertää kävelypolkuja, joita kulkemalla kukintoja voi ihailla lähietäisyydeltä. Alueella on myös kaksi katselutasannetta. Reittien varrella olevat opastaulut kertovat lajikkeista tarkemmin. Puiston tunnetuimmat alppiruusulajikkeet Alppiruusujen alue on pääosin puiston eteläosassa. Tunnetuimpia lajikkeita ovat kaupunginosan mukaan nimetty vaaleanpunainen ”Haaga”, kaupunginpuutarhuri Jyrängön etunimen mukaan nimetty hennon vaaleanpunainen ”Pekka” sekä va...
HELSINGIN SUOSITUT SAARET Helsingin edustalla on useita saaria. Kesäaikaan moniin niistä pääsee vesibusseilla tai yhteysaluksilla. Seuraavassa esittelemme saarikohteita, joissa olemme vierailleet. MUSTASAARI Mustasaari on Helsingin seurakuntayhtymän kesäsaari. Keskustan länsipuolella sijaitsevalla saarella on pieni kappeli ja kahvilana toimiva huvila. Hevossaareen pääsee kävelysillan ylittämällä. Siellä on suuri siirtolohkare ja lampaita laitumella. Mustasaari - lapsiperheiden suosiossa PIHLAJASAARI Pihlajasaari Helsingin eteläpuolella on ollut kaupunkilaisten virkistyskäytössä jo 1930-luvulta lähtien. Sen ja lähisaarten kautta kulkee kolmen kilometrin mittainen luontopolku. Saarella on hienohiekkainen uimaranta, telttailualue ja ravintolana toimiva huvila. Pihlajasaari - hiekkarantoja, kallioita ja lehtometsää VALLISAARI Vallisaari on monimuotoinen luontokohde Suomenlinnan itäpuolella. Se oli puolustusvoimien käytössä vuoteen 2012 saakka. Aikojen saatossa rakennetut suojavallit ...
DUUNARIMUSEO HELSINGIN ALPPILASSA Duunarimuseo esittelee työläisten asumista 1900-luvulla. Helsingin kaupunki rakensi työntekijöilleen ja heidän perheilleen puutaloja Alppilaan. Museo koostuu yhdeksästä hellahuoneesta, jotka sijaitsevat yhden talon viidessä rapussa osoitteessa Kirstinkuja 4. Käynti museoon on sisäpihan puolella. A-rapun infopisteestä saa avainkortin ja talon kartan. Eri aikakausien asuntoja Asunnot esittelevät asumista eri vuosikymmeninä. Jokaisen huoneiston asukkaat esitellään esittelytaulussa, jossa kerrotaan asunnossa eläneiden nimet, iät ja ammatit. Huoneen sisustus ja esineistö heijastelee elintason kehittymistä ja asumisolojen muutoksia. Huoneistoissa on sekä asukkaiden alkuperäisiä kalusteita että museon kokoelmista koottuja esineitä. Suuret lapsiperheet etusijalla Ensimmäiset asukkaat muuttivat vuonna 1909. Etusija vuokra-asuntoihin annettiin kaupunkia pitkään palvelleille työmiehille, joilla oli suuri perhe. Keskimäärin yhdessä h...
MEILAHDEN ARBORETUM Meilahden arboretumissa on yli 300 puu- ja pensaslajia eri puolilta maapalloa. Puuvartisiin kasveihin voi tutustua niissä olevien nimikylttien avustuksella. Kukintaa keväästä syksyyn Arboretum on perustettu vuonna 1967 Meilahden kartanon pelloille. Rauhallinen puistoalue houkuttelee hoidetuille nurmikoilleen. Puut ja pensaat kukkivat keväästä syksyyn. Kesän alussa vuorossa ovat syreenit, pihlajat ja omenapuut. Alppiruusut ja atsaleat Alkukesästä värikkyyttä puistoon tuovat kukkivat alppiruusut ja atsaleat. Niitä löytyy arboretumin kaakkoisosasta. Ruusutarha eli rosarium Ruusutarhassa on satakunta erilaista pensasruusulajia. Ne kukkivat kesäkuun puolivälistä syksyyn saakka. Rosariumissa on esillä niin eurooppalaisia historiallisia ruusuja kuin myös kestäviä suomalaisia pensasruusuja. Kulkuyhteydet Meilahden artboretum on helposti saavutettavissa bussilla nro 24 jäämällä pois Seurasaaren päätepysäkillä ja raitiovaunulla nro 4 jäämällä pois Meilahdentien py...
HERTTONIEMEN KARTANON MUSEO Herttoniemen kartano on yksi Itä-Helsingin vanhimpia. Sen alueeseen ovat aikoinaan kuuluneet Herttoniemen lisäksi nykyiset Myllypuron, Roihuvuoren ja Tammisalon kaupunginosat. Puutarha on yhdistelmä ranskalaista barokkipuutarhaa ja englantilaistyylistä maisemapuistoa. Vara-amiraali Cronstedtin aikaan Kartanon nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1815, kun entiseen posliinitehtaan polttimoon rakennettiin toinen kerros. Kartanon omisti tuolloin entinen Viaporin linnoituksen komentaja vara-amiraali Carl Olof Cronstedt. Toisessa kerroksessa on Cronstedtin elämää esittelevä näyttely. Salin sisustuksena on perheelle kuuluneita huonekaluja ja esineitä vuosilta 1780-1820. Cronstedtin aikaan puutarha muutettiin säännönmukaiseksi barokkipuutarhaksi ja maisemapuistoa laajennettiin. Maanviljelysneuvos John Bergbomin aikaan Maanviljelysneuvos Johan (John) Georg Bergbom oli viimeinen kartanon omistanut yksityishenkilö. Hänet ammuttiin aamiaispöytään yleislakon levo...
Kommentit
Lähetä kommentti